Kalalogo

Kalastusalue

Kalastuspaikat
Pelisäännöt
Pelisäännöt
Tukipalveluita

Kilpailutulokset
 
Käyttö- ja hoitosuunnitelma
 
Uutisia
Kalansaaliit
 
linkit
 
paasivu
 
 
Copyright by Netiketti
KarttaUutisiaPalaute
Kalastusalue

[ osakaskunnat ja kalastusseurat ]


Vuoden 1983 alussa kalastuslakia uudistettiin tavoitteena tehostaa vesistöjen hyväksikäyttöä. Tällöin kalastuskuntien rinnalle luotiin kalastusaluejärjestelmä. Vuonna 1993 osa kalatalousviranomaisten tehtävistä siirrettiin kalastusalueille. Lisävaltuuksien myötä kalastusalueiden toimielimien jäsenet ja toimihenkilöt tulivat kalastuslain mukaisissa hallinto- ja valvontatehtävissä virkamiesvastuullisiksi.

Suomen kalastusaluejärjestelmään kuuluu kaikkiaan 225 kalastusaluetta. Kalastusalueen jäseniä ovat kalastuskunnat (= osakaskunnat), vesialueiden omistajat ja kalastusalueella toimivien ammatti- ja virkistyskalastajien järjestöt.

Mahnalanselän-Kirkkojärven kalastusalueella on kaikkiaan 19 osakaskuntaa ja kaksi kalastusyhdistystä. Kalastusalueen vesistöjen kokonaispinta-ala on noin 2500 ha. Suurimmat järvet ovat Mahnalanselkä 1017 ha ja Kirkkojärvi 335 ha.

Kalastusalue pyrkii KaL 1§:n mukaisesti hoitamaan kalavesiään; kalastusta harjoitettaessa pyritään mahdollisimman suureen pysyvään tuottavuuteen ja pitämään erityisesti huolta siitä, että kalakantaa käytetään hyväksi järkiperäisesti sekä huolehtia sen hoidosta ja lisääntymisestä. Kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma (KHS) vuosille 2011 - 2015 on hyväksytty kalastusalueen vuosikokouksessa huhtikuussa 2011.Tämä uusi KHS on lähes vastaava kuin aiemman jakson 2006 - 2010 KHS, mutta sen sisältämät istutussuunnitelmat on päivitetty. Uusi KHS tullaan sijoittamaan kalastusalueen kotisivuille lähiaikoina.

Kalastusalue toteuttaa KHS:a mm. istuttamalla vuosittain alueelleen merkittävän määrän kalaa; esim. kuhaa sekä pyyntikokoista kirjolohta, taimenta ja/tai järvilohta. Myös kalastus-/osakaskunnat (ml. kalastusyhdistykset) suorittavat alueillaan KHS:n mukaista istutustoimintaa.

Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja on Seppo Metsähonkala
p. (03) 371 1265, s-posti: seppo.metsahonkala@pp.inet.fi ja varapuheenjohtaja Olli Laitila p. (03) 371 1316. Kalastusalueen hallituksen muut toimihenkilöt ovat rahastonhoitaja Seppo Tuomisto, kilpailuvastaava Pertti Jokinen, istutusvastaava Jouni Kumanto, valvontavastaava Pertti Jokinen, sekä Kyösti Sorsa, Mikko Purttu, Jukka Pulakka ja Jyrki Nikkilä.

Kalastusalueen valvonnasta vastaa valvontatiimi: Pertti Jokinen p. 0400 90 2576, Jouni Kumanto p.0400 836 342, Jukka Pulakka 040 848 1601 ja Mikko Purttu p. (03) 371 9282.
Kalastusalueen istutuksista vastaa tiimi: Jouni Kumanto, Pertti Jokinen, Jukka Pulakka ja Mikko Purttu

| sivun alkuun |


| kalastuspaikat | pelisäännöt | kalastuksen tukipalveluita |
| kilpailutuloksia | linkkejä | pääsivulle|



V
A
L
O
K
U
V
A
G
A
L
L
E
R
I
A